Leila Riihijärvi teki bändistä brändin
(lähde raahelainen)
Leila & Luna -tanssiyhtyeen laulaja Leila Riihijärvi valmistui keväällä aikuiskoulutuskeskuksen puolitoistavuotisesta
musiikkialan yrittäjyyskoulutuksesta. Riihijärvi on laulanut paljon eri kokoonpanoissa ja tälläkin hetkeillä vireillä on muutama projekti Leilan & Lunan ohella. Töikseen Riihijärvi hoitaa lapsia.
Onnittelut valmistumisen johdosta. Miten vietit juhannuksen?
– Kiitos. Ihan kotosalla ystävien kanssa.
Kerro koulutuslinjasta, josta valmistuit.
– Kyseessä oli musiikin parissa oleville ihmisille tarkoitettu ”Bändistä brändi” -koulutus. Lähdin oikeastaan mukaan, koska halusin työstää koulutuksen kautta omaa keskeneräistä CD-levyä mahdollisimman pitkälle itse. Sitä painettiin sitten sata kappaletta, joista on enää muutama jäljellä. Singlellä on kaksi kappaletta, jotka ovat minun sanoittamia ja entisen basistin säveltämiä.
Mitä odotat Pekanpäivien keikalta?
– Toivon lämmintä ilmaa ja väkeä liikkeelle. Varmaan onkin hyvä tunnelma, olemme ennenkin olleet Lunan kanssa soittamassa siellä.
Millaista musiikkia Leila & Luna soittaa?
– Perinteistä tanssimusiikkia. Meillä on mielestäni maailman paras harmonikansoittaja, minkä pohjalta olemme tähän lähteneet.
Missä muissa kokoonpanoissa laulat?
– Olen Laulu- ja soitinyhtye Raahen naissolisti. Lisäksi minulla on Oulussa uusi bändi, Leila ja Kangastus, jossa on mukana taitava kosketinsoittaja Juha Kangas. Meillä on muun muassa kolmiäänisiä sovituksia.
Millaista musiikkia itse kuuntelet ja laulat mieluiten?
– Ne ovat varmaan sellaiset hempeät ja vähän melankoliset laulut, joita laulaa ja tekee itse. Tosin ne ovat vielä pöytälaatikossa! Yleensä kuuntelen suomalaista iskelmää. Joskus pitää tosin kuunnella Eric Claptonia ja Gary Mooreakin vastapainoksi.
Mistä nautit elämässä laulamisen lisäksi?
– Ainakin siitä, että mies on sataprosenttisesti tukena ja turvana ja perhe tukee harrastusta. Tietenkin myös lämpimästä kesästä. Lomaa odottelen, silloin on aikaa luovuudella. Jos saisi työstettyä omia kappaleitakin.
Miltä näyttää Leila Riihijärven tulevaisuus?
– Tällä hetkellä tuntuu, että keikkoja riittää. Koulutuksen rohkaisemana teimme bändistä avoimen yhtiön. Voimme nyt itse hoitaa laskutuksen ja verotusasiat, emmekä ole ohjelmistoyritysten armoilla. Se oli ainakin omasta mielestäni rohkea teko. Tavallaanhan tämäkin on yrittäjyyttä.
Leila & Luna Maivaperän tansseissa Lapaluodossa perjantaina klo 21 alkaen. Vapaa pääsy.